Tervetuloa 

Blogiin

Klikkaa otsikoita niin pääset lukemaan meidän sepustuksia!

Tekstiilijätteen/poistotekstiilin tunnistus- ja lajittelulaitteisto.

Sovimme yhdessä ympäristökasvattajan ja projektin yhteyshenkilömme Emma Marjamäen kanssa palaverin projektin kehityksestä perjantaille 9.10.2020. Mukana palaverissa oli myös Satu Kaarla ja Jenni Jelkänen. Esittelimme ideamme ja tarkoituksena oli saada kommenttia ja johdatusta oikeaan suuntaan. Koska meillä projektin tiimiläisillä ei varsinaisesti...

IDEOINTIA

28.09.2020

Sovimme seuraavan ideariihen heti seuraavalle maanantaille, jotta projekti pääsisi kunnolla starttaamaan. Jaoimme myös hieman rooleja projektissa ja jokaiselle löytyi sopiva tehtävä. Opetusmateriaalin pohja ja ideat ovat meidän kaikkien yhteisiä, mutta, jotta jokainen pystyisi lähteä viemään materiaalia eteenpäin omalla ajalla, tuli tehdä selkät...

BOOTCAMP

25.09.2020

Retkemme kohti projektimme alkua lähti liikkeelle syyskuun viimeisenä harmaana perjantaiaamuna. Saavuimme koululle ensin opettajan orientoitavaksi ja samalla tutustuen omaan tiimiimme. Suurin osa meistä olikin jo tuttuja toisilleen opiskellen samalla vuosikurssilla, mutta tälläinen allekirjoittanut uusi ''ekaluokkalainen'' tuli hämmentämään soppaa....

Kiertotaloutta kolmosille - Mukkulankatu 19, 15210 Lahti, Suomi
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita