MLL Mukava Second Hand Shop

20.11.2020

MLL Mukava Second Hand Shop 

esimerkkinä lahtelaisesta tekstiilien kierrätysinnovaatiosta

Tekstiilien kierrättäminen paikallistasolla vähentää tarvetta tuottaa uusia raaka-aineita ja käyttää energiaa alkutuotannon lisäksi jatkojalostukseen, tuotantoon ja kuljetuksiin. Energian lisäksi säästetään tuotannon varaamaa, kuluttamaa ja saastuttamaa ympäristöä ja mahdollistetaan kestävämpien teollisuusalojen syntymistä myös kehitysmaissa. Kestävän kehityksen tavoitteena on palauttaa materiaalien ja aineiden kiertokulkuja yhä paikallisemmille tasoille, jolloin kierrätettyjen raaka-aineiden jakautuminen maapallolle saataisiin lopulta tasapuoliseksi kaikille ihmisille ja ympäristön kuluttaminen pysähtyisi ja kääntäisi suuntaansa.

Mannerheimin lastensuojeluliiton Lahden yhdistys toteuttaa paikallistasolla kestävän kehityksen tavoitteita kokonaisvaltaisesti ja läpileikkaavasti koko toiminnassaan. Mukava Second Hand Shop avattiin helmikuussa. Mallia otettiin Helsingin yhdistyksen Marskin Muksut kirppiksestä, mutta kestävyysajattelu ohjasi toiminnan kehittymään tavallista kirppistoimintaa pidemmälle. Lastenvaatteet ja -tarvikkeet kerätään lahjoituksina. Ohjeet lahjoittajille ovat hyvät ja tavara on pääosin erittäin hyväkuntoista. Mukavassa vaatteet ja tavarat pestään ja huolletaan ennen hinnoittelua. Tarkka kunnostustyö työllistää useita ihmisiä. Työtä tarjotaan kuntouttavana työtoimintana ja palkkatuella. Työilmapiiri on luotu voimaannuttavaksi ja yhteisölliseksi ja kuntouttavan työtoiminnan tuloksena jo lyhyessä ajassa työssä jaksaminen on lisääntynyt. Työ koetaan merkityksellisenä ja yhdessä hyvän tekeminen vahvistaa yhteisöä entisestään.

Noin 90 % lahjoitetusta tavarasta saadaan huollettua myyntikuntoon. Asiakas voi luottaa tavaran olevan huolellisesti läpikäytyä ja kunnostettua, mikä helpottaa asiointia. Hinnat ovat kohtuulliset ja voiton tavoittelun sijaan etusijalla myynnissä on paikallisten perheiden ja lasten etu. MLL jakaa sidosryhmiensä kautta lahjakortteja Mukava Shopiin vähävaraisille perheille, jotta kaikilla olisi mahdollisuus hankkia tarvitsemansa kestävästi: kierrätettynä ja kuitenkin laadukkaana ja hyväkuntoisena.

Myyntiin kelpaamattomista vaatteista noin 70 % on ehjiä ja käyttökelpoisia, mutta laatu ei riitä myyntituotteeksi esimerkiksi pinttyneen tahran tai kuluneen printin vuoksi. Näille vaatteille on löydetty jatkokäyttöä Diakonialaitoksen avustustyön kautta. Ne matkaavat Dilan toimittamina Romaniaan kodittomille lapsille lahjoitettaviksi. Vain pieni osa lahjoituksista on käyttökelpoisiksi kunnostuskelvottomia. Nämä tuotteet päätyvät vielä tällä hetkellä lajiteltuina jätteeksi, mutta niidenkin materiaalien hyödyntämistä uusiotuotteiksi on ideoitu. Osaavan tekijän löytyessä tekstiileille saattaisi vielä löytyä uusi elämä uutena tuotteena ja toiminnan kehityskaaressa tavoitteena on 99 % kierrätysaste. MLL Mukava Second Hand Shopia voidaankin oikeutetusti kutsua kiertotalouden malliesimerkiksi.

Ekologisen kestävyysajattelun lisäksi MLL Lahden yhdistyksen toiminnassa hyvin tärkeässä roolissa on sosiaalinen kestävyys. Myymälä ja suunnitteilla olevat lisäpalvelut on suunniteltu asiakkaan tarpeita vastaaviksi ja toiminnan tärkeänä lähtökohtana on taata hyvinvointia nyt ja tulevaisuudessa paikallisille lapsille ja perheille. Kestävään elämäntapaan kasvattaminen on vaikuttavin asia, minkä voimme uusien sukupolvien hyvän tulevaisuuden eteen tehdä ja MLL Lahden yhdistys on mainio esimerkki siitä, miten kestävän elämäntavan kasvatustyö ei ainoastaan takaa hyvää tulevaisuutta vaan myös lisää hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja kestävää kulttuuria tämän päivän yhteiskuntaan.

Lisätietoa MLL Mukava Second Hand Shopin toiminnasta saa MLL Lahden yhdistyksen toiminnanjohtaja Marjukka Salomaalta ja verkkosivuilta osoitteesta www.lahti.mll.fi

Kirjoittaja: Emma Marjamäki, ympäristökasvattaja, Lahden kaupunki

Kiertotaloutta kolmosille - Mukkulankatu 19, 15210 Lahti, Suomi
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita