Loppusuora häämöttää

26.11.2020

Tänään on useampi tunti viimeistelty diapohjia, opettajan materiaalia, nettisivuja, videoita ja suunniteltu huomista loppuseminaaria. Kuten tunnetusti projekteissa, myös meillä meni melko viime tinkaan yhteenveto. Aamulla Marianne ja Miro lähtivät kohti Patinaa kuvaamaan viimeistä videota materiaaleihimme, minkä editointi tapahtuu varmaankin tänä iltana / yönä?  Minunkin kuului olla siellä mukana, mutta flunssan voittamana jäin kotiin lepäilemään. Huomenna aamulla vielä videon lisäys nettisivuille ennen loppuseminaaria ja sitten pääsemme esittelemään projektimme muille!

Huomisen loppuseminaarin jälkeen saamme työstämme palautteet toimeksiantajilta, opettajilta ja toisilta oppilailta. Näiden perusteella teemme vielä viimeiset muokkaukset sisältöön ja sitten onkin jo työn palautus.

Viikot ovat menneet nopeasti ja aina on olo, että olisi voinut viilata vielä vähän lisää. Nyt on kuitenkin jo odottava fiilis siitä, mitä mieltä muut ovat tästä kaikesta. Meidän tiimi on ylpeä tekemästään työstään ja ollaan aika onnellisia, että vietiin tämä kunnialla maaliin!

Kirjoittanut: Marika Kettunen

Marianne sai videon editoitua ja tässä se on! 

Kiertotaloutta kolmosille - Mukkulankatu 19, 15210 Lahti, Suomi
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita