Se on siinä.

03.12.2020

Huhheijakkaa tämä projekti saatiin päätökseen! Viimeistelyt on tehty loppuseminaarin jälkeen materiaaleihin ja ne on nyt päivitetty nettisivuillekin. Itsearviointi, ryhmäarviointi ja projektin ohjauksen arviointi laitettu menemään ja nyt voikin itseään taputtaa selkään. Ainakin tämän projektin osalta... Ensi viikolla onkin sitten deadlinet neljälle muulle tehtävälle ja siihen päälle vielä mukavat neljä tenttiä, on se opiskelu kyllä antoisaa ;) Mutta joululoma häämöttää jo lähellä, joten kyllä me jaksetaan sinne asti rutistaa!

Niin ja siitä itse loppuseminaarista. No, meidän projekti oli tosiaan hieman erilainen muihin verrattuna ja meillä sitä esitettävää materiaalia syntyi paljon, joten sen esittelyyn meni yllättävän kauan aikaa. Hieman yliajalle meni tosiaan lopuksi videoiden esittely, mutta onneksemme kerkesimme esittelemään meidän uusimman videon Patinasta, jota muut eivät olleet vielä nähneet. 

Toimeksiantajat ja opettajat vaikuttivat pitävän sisällöstä kokonaisuudessaan ja antoivat pientä viilattavaa ohjeiksi mm. lähteiden suhteen. Joidenkin diojen saatavuudessa vielä paranneltavaa, mutta emme enää lähteneet siihen puuttumaan vaan tämän projektin loputtua kaikki materiaali menee Junnuyliopistolle tarkistettavaksi niin siellä tehdään asiantuntijan tarkistuksen, lopulta pilotoinnin ja kehittämistyön edetessä korjauksia ja muokkauksia materiaaleihin.


Haluan henkilökohtaisesti kiittää kaikki tiimiläisiäni mahtavasta tsempistä ja loppurutistuksesta sekä koko tiimin puolesta kiitämme kaikki projektissa mukana olleita hyvästä ohjauksesta. KIITOS!

Kiitos myös Patinan henkilökunta, Elina & Sofia Youtube-kanavalta ja Niko Rintala / REISKAtex.

Kirjoittanut: Marika Kettunen

Kiertotaloutta kolmosille - Mukkulankatu 19, 15210 Lahti, Suomi
Kaikki oikeudet pidätetään 2020
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita